28. elokuuta 2010

Eräänä aamuna Exploriukselta soitettiin jällleen...

Ilmoittivat, etten pääse 3 päivän Soft Landing Campille New Yorkiin, koska menetän muuten koulupaikan... Masensi kyl aika rajusti kun yhtäkkiä kuuli tollasta.. :(
Ehdin nyt kuitenkin sopeutua ajatukseen, kun sille ei kerran mitään voi. Kunhan kukaan ei tule tänne hehkuttamaan miten ihqua siellä oli niin kestän kyllä, ei kyllä kiinnosta kuulla vaik ois ollu paska leiri jollakulla...

Tänä vuonna on kuulemma laman takia ollut todella hankala löytää etenkin koulupaikkoja, kun koulut yrittää säästää kaikessa niin eivät sitten ota vaihto-oppilaita.. Joillain muillakin lähtijöillä on jäänyt Soft Landing Camp väliin, kun on täytynyt koulun takia olla perillä tiettynä päivänä eikä ole sitten ehtinyt... Saan nyt kuitenkin 300e hyvitystä ton leirin pois jäämisen takia.. Kyllä mä sinne New Yorkiin vielä menen, kun olen sen nyt päättäny. Jollen tämän vuoden aikana, kun olen Amerikassa niin sitten intterreilin ja brasilian matkan jälkeen olisi varmaankin aikaa ? Tosin Aasiassakin olisi kiva käydä.. Japanissa ja Koreassa ja Intiassa ja vaikka Nepalissa x´) Asian intterreil (joo eihän sitä noin kuulu  kirjoittaa, mutta minä en aio antaa sellaisen seikan rajoittaa omaa ilmaisun vapauttani)
Eksyin vähän aiheesta..

Koululla täytyy olla ilmoittautumassa siis ekana koulupäivänä 1.9, joten Exploriukselle tuli kiire löytää uudet lennot. Eli tuon leirin missaamisen lisäksi joudun lentämään yksin ja päivää aiemmin kun alunperin piti, vaikka ei se hirveästi haittaa.. Enemmän harmittaa, kun joutuu köröttelemään bussilla Helsinkiin ja Explorius ei ole antanut ymmärtää, että he edes maksaisivat tuota piinallista bussimatkaa (mulla on pelkkiä huonoja muistoja Turun ja Helsingin välisistä bussimatkoista)

Laskin, että kaiken kaikkiaan koko matkaan Turusta Soap Lakeen menisi ~40h

Tällainen aikataulu siis: (suomen aikaa)
Turusta lähtö klo 3 bussilla Helsinki-Vantaan lentokentälle
Helsingissä klo 5:45 lähtö lontooseen klo 8 Finnairilla (siellä kentällä pitää olla kaks tuntia ennen..)
Lontoossa klo 9:10 (11:10) lähtö British Airwaysilla Seattleen klo 15:10 (17:10)
Seattlessa klo 16:45 (4.45) lähtö Alaska Airlinesilla Wenatcheen klo 22:55 (10:55)
Wenatcheessa klo 23:33 (11:33) ja sieltä sitten on n. tunnin ajomatka Soap Lakeen..

2 päivää lähtöön *paniikki*
Tollasella koneella lennän sitten Amerikkaan. Löytyi paljon enemmän kuvia, missä koneen nokka (vai mikä se on ? xD) osoitti oikealle, mutta jollain kieroutuneella kaksiulotteisella kartta-ajattelulla tuntui, että ne koneet oli menossa Suomeen, eikä Amerikkaan päin... wtf..
Kuva nyysitty täältä
Seattlesta olis n. 3 tunnin ajomatka Soap Lakeen, että jossain määrin tympii oottaa kentällä 6 tuntia, etenkin kun Lontoossakin joutuu odottelemaan sen saman 6 tuntia jo aiemmin, tulee varmaan niiiiin tappotylsää, jollen sitten livahda Seattlen kaduille, hehehee.... ;) (Lontoon kaduilla oon jo kirmaillut tarpeeksi, että ehkä tyydyn vaan tutkimaan Heathrown kenttää) saa nähdä miten käy, mutta siitä lisää seuraavassa (tai sitä seuraavassa) jaksossa, eikun ...postauksessa 8)

Kartta täältä edited by minä
Blogia on kyllä oikeasti kiva kirjoittaa.. Nuorenpana kirjoitin kaikkia tarinoita kauheasti, mutta nyt oon tullut liian itsekriittiseksi tarinoiden kirjoittamisen suhteen, niin on ihan kiva kirjoitella edes jotakin. Ja jos kirjoitan tarpeeksi pitkään blogia, niin voin julkaista oma elämänkerran (se että kukaan ei haluaisi ostaa sitä on ihan yhdentekevää) Ei silläkään oikeastaan ole merkitystä, vaikka tätä lukisi vaan yksi tai kaksi ihmistä (haluisin silti kävijälaskurin ihan uteliaisuuttani, mutta mulla on vaikeuksia sijoittaa sitä tonne html koodiin..) kun kuitenkin joku lukee niin tulee kirjoitettua sillä lailla, no ei nyt ihan asiallisesti, mutta... kuitenkin niin eri tavalla, kun jos kirjoittaisin jonnekkin päiväkirjaan vaan ittelleni.. Ja kai tämä jotenkin virkistää aivotoimintaa ja puhdistaa sielua ja kaikkea muuta hienoa xD

Näin Laan eilen viimistä kertaa ennen lähtöä..., yhyy tulee kauhee ikävä :´(
Ei kukaan olis kai huomannut jos olisin sittenkin muuttanut Laan huoneeseen, nukkumaan siniselle karvamatolle.... ❤
(eipä pääsis matto mönkimään karkuun ainakaan......x)


Kysymys lukijoille!
Onkohan kaikkiin nyysittyihin kuviin tarpeen linkata mistä ne on ?? Joku viisaampi kertokoon.. Tuskin kukaan mua sen takia tappaisi, etten linkkaa niitä, mutta tosiaan mikä olisi eettisesti oikein ? xD

Toinen kysymys~ Pitäisikö fontti koon olla isompi/pienempi ? what do you think o__O

En laittanu tohon Mayan kuvaan edellistä edeltävässä postauksessa mitään o___o
Ehkä, kun se oli valmiiksi jo tallennettuna koneelle niin ei tullu mieleen, enkä olis ees muistanu tietenkää...



Sain laitettua ton youtube videon tolleen hienosti.
Noudatin Assi-sensein opetuksia ja se tosiaan oli hyvin helppoa ;)
Toi on kyl loistavinta ikinä ~INSANE INSANE ARE WE GOING INSANE ? Wake me up before I change again, remind me of story so that I won´t get INSANE~♪
btw. sain ostettua suurimman osan tuliaisista tänään :)

ääh tapahtunut liikaa ja tuli liian pitkä postaus oh no, no se joka jaksoi lukea loppuun asti saa 10 pistettä ja se joka kerää eniten pisteitä voi voittaa !! (paitsi ettei voita ja nyt on aika mennä nukkumaan, good night bye bye~!) ❤

4 kommenttia:

  1. Ikävä juttu! Toisaalta, en itsekään mennyt orientation campille (2 viikkoa!), koska halusin olla Suomessa (festarit and :'D). Ei ole kaduttanut! Ehdit kyllä tutustua ihmisiin ja tehdä kivoja juttuja muutenkin - enkä usko, että se New York mihinkään katoaa sillä välin. On kyllä hieno mesta. :D

    Kuviin laittaisin tekijänoikeusmerkinnät, ellei kuvassa ole jo valmiiksi - mieluiten linkillä varustettuna. Kuvien luvaton julkaiseminenhan on tekijänoikeuslain nojalla kielletty, joten olisi suotavaa edes laittaa nuo merkinnät, vaikkei se oikeutakaan kuvien julkaisemista (ellei ole erkseen mainittu). :D

    Ei muuten ole tosiaankaan liian pitkä postaus. Fontin koko on aivan hyvä - tarvittaessahan lukija voi itse sitä pienentää tahi suurentaa.

    VastaaPoista
  2. Ehehe olen laiska, joten toten vain, että olen samaa mieltä Assin kanssa noista postausta koskevista jutuista.

    Tuo kartta oli mahtava, nauroin sille :D Ja tajuan hyvin kaksiulotteisen kartta-ajattelun.

    VastaaPoista
  3. Okei hyvä, parempi olis ettei katoa xDD
    ...ja ei sitä kuvien nyysimistä varmaan lailliseksi millään saa, joten jatkan sitten laittamalla noita linkkejä... x)

    Karttaan oli kyl hauska kirjotella kommentteja, ja hyvä että joku tajuaa sen x)

    VastaaPoista
  4. Oho, taisin viimeksi olla jonkinasteissa koomassa, kun en älynnytä tota karttaa. Muistan kyllä huomanneeni jotain punaista, mutta... Aivan hyvä. :heheh:

    Minäkin ymmärrän ajattelusi. Se on vähän niin kuin mulla se, että pohjoinen on aina edessä, itä oikealla, länsi vasemmalla ja etelä takana :'D

    VastaaPoista